Kuningaskoivu oli tullut tiensä päähän, ainakin isännän mielestä.
"Se varjostaa, ja on muutenkin tiellä", isäntä valitti niska kenossa koivua tiiraillen. "Ei sovi ajamaan traktorilla, puhumattakaan puimurista." Koivu seisoi navetan päädyssä ikiaikaisella paikallaan. Sen pitkät riippaoksat liehuivat tuulessa kuin hiukset. Sen paksut oksat liikkuivat hitaasti kuin suonikkaat, paljon työtä tehneet kädet. "Käytä kiertotietä", emäntä tiuskaisi ohi mennessään. "Ei kotikoivua sovi hävittää." "Siitä tulee pitkä pino polttopuita", isäntä jahkasi itsekseen. "Talven saunapuut, niin vain. Rahapuu, ja väärässä paikassa."

Peipposet, talitintit, västäräkit ja keltasirkut suhahtelivat koivun oksistossa edes takaisin. Oli kesä ja linnunpoikaset pesissä kasvamassa. Lukemattomille lintuystävilleen oli koivu vuosien myötä tarjonnut turvallisen pesäpuun. Nytkin koivu kätki nopeasti laskien suojiinsa kahdeksantoista erikokoista ja erimuotoista pesää. "Isäntä on tullut hulluksi", koivu huokaili raskain mielin tuulen suhistessa sen lehvistöissä. "Hulluksi se on tullut. Aikoo minut kaataa." "Mitä, mitä?", visersi peipponen. Se oli kuullut kiireen keskellä huonosti koivun huokaukset. "Ei käy ei käy, ei ei ei", talitintti tiukutti koivun alimmalla oksalla.

Västäräkki ja keltasirkkukin keskeyttivät kiireiset poikastensa syöttöpuuhat ja alkoivat kilpaa kauhistella isännän aikomuksia. "Meidän on tehtävä jotakin, tehtävä jotakin, jotakin…", västäräkki tirskutti pyrstö terhakkaasti keikkuen. "Kunpa keksittäis, kunpa keksittäis", talitintit lauloivat kuorossa. "Minä en isännän aikeita pysty estämään, kuningaskoivu valitti." "Vaikka kuinka vihaisesti viuhdon varvuillani ja oksiani ojentelen, ei isäntä minua kuuntele. Me puhumme eri kieltä, minä puiden isäntä ihmisten." "Jos se ehtii nykäistä käyntiin sen punaisen, puuta leikkaavan paholaisen, kaikki on myöhäistä, keltasirkku vaikeroi. Se kallisteli pikkuruista päätään huolestuneena puolelta toiselle." Puolustussuunnitelma", peippo yhtyi lintukerhon puheisiin. "Tarvitaan puolustussuunnitelma ja johtaja johtamaan puolustusta."

Linnut aloittivat kovan keskustelun. Talitintit lauloivat kilpaa. Västäräkit tirskuttivat sekaan omia mielipiteitään pyrstöt keikkuen. Keltasirkku sirkutti minkä jaksoi ja ylimpänä soi peipon huilu. Se teki yhteenvetoa käydystä keskustelusta. Ja niin vain kävi, että puolustussuunnitelma nimeltään "Kaikki koivun ja koivu kaikkien puolesta" saatiin valmiiksi. Tehtävää johtamaan valittiin peippo, lähinnä siksi, että se asui Kuningaskoivussa korkeimmalla ja näki siksi ensimmäisenä pihan tapahtumat.

Kun isäntä seuraavana päivänä asteli vakain askelin moottorisahaa kädessään riiputtaen Kuningaskoivua kohti, peippo lauloi pitkän, kimeän hälytysmerkin. Siinä samassa kaikkialta ilmestyi lintuja isännän yläpuolelle; västäräkkejä, peippoja, varpusia, leivosia, pääskysiä ja keltasirkkuja kuhisi kuin hyttysiä isännän ympärillä. Ne päästelivät hätäisiä vihellyksiä, lurituksia, sirkutuksia ja helskytyksiä tehden samalla rohkeita syöksyjä isännän päätä kohti.

Isäntä hämmästyi. Pelästyikin. Hän lähti kiireesti juoksemaan aittaa kohti, pudotti moottorisahan aitan lattialle ja kurkisti oven raosta, miten lintujen armeija kiersi Kuningaskoivua kuin taisteluhävittäjien laivue. Niiden laulu kiiri nyt voitonriemuisesti pitkin pihaa. "Pesäpuu. Lintujen pesäpuu", isäntä sanoi ääneen itselleen. "Niinpä tietenkin. Kas kun en heti ymmärtänyt." Isäntä astui ulos aitasta, nyt ilman moottorisahaa. Hän käveli rauhallisin askelin Kuningaskoivun viereen, taputti työn kovettamalla kädellään sen rosoista tyveä. "Meinasin tehdä tyhmän tempun", isäntä sanoi. "Kovin, kovin tyhmän tempun." Ymmärtäväisesti koivu heilautti riippaoksiaan niin, että niiden latvat hipaisivat isännän olkapäätä. Linnutkin olivat rauhoittaneet ja asettuneet rupattelemaan kotikoivunsa oksille. "Sovitaanhan me olemaan tässä kaikki", isäntä sanoi katsoen ylös koivun oksistoon. "Toki sovitaan, niin kuin aina ennenkin." Kuningaskoivusta kuului vastaukseksi linnunpoikien nälkäistä piipitystä ja koivunoksien vienoa suhinaa.


Teksti: Markku Hattula