Olipa kerran pikkuinen sammakko. Se asui kuusimetsän pienessä lammessa perheensä kanssa. Sammakon perheeseen kuului monta kymmentä sisarusta, isä ja äiti. Lammen vesi oli kirkasta ja raikasta ja siinä oli hyvä uiskennella ja sukeltaa. Ympäröivässä metsässä asusti erilaisia elämiä. Siellä oli hirviä ja hiiriä, karhuja ja kettuja. Myös monenlaiset linnut lauloivat puiden oksilla ja rakensivat niille pesänsä. Elämä oli iloista ja rauhallista.

Eräänä päivänä metsän laidalta alkoi kuulua hirvittävää meteliä ja ryskettä. Eläimet säntäilivät edestakaisin pelästyneinä. ”Mitä tapahtuu?”, huusi pikkuinen sammakko. Mutta kukaan ei vastannut. Kaikki olivat liian kiireissään ja peloissaan yrittäessään piiloutua tunkeilijoilta. Metsän laidalle oli kokoontunut joukko ihmisiä ja metsätyökoneita. ”Koko tämä alue nurin”, neuvoi eräs miehistä ja viittilöi lammen ympäristöä.

Valtavat metsäkoneet alkoivat lähestyä lampea. Pikkuinen sammakko sukelsi syvälle veteen ja pidätteli henkeään niin pitkään kuin mahdollista. Lopulta sammakon oli pakko nousta pintaan hengittämään. Kuusi, jossa sinitiainen oli asustanut, oli kaadettu. Sammakon lemmikkikoivu oli joutunut pinoon muiden puiden kanssa. Lammen ympäristö muuttui nopeasti autioksi ja kolhituksi. Suuren metsäkoneen pyörät rikkoivat lammen rannat ja vesi muuttui ruskeaksi ja mutaiseksi.

Sammakko oli koditon ja yksinäinen. Hän oli eksynyt sisaruksistaan ja itki hiljaa kannon juurella. ”Missä minä nyt uin ja leikin?”, nyyhkytti sammakko. ”Vanha kotini on muuttunut liejuiseksi lätäköksi, jossa ei voi enää asua.”

Yhtäkkiä kuului ääni: ”Pikku sammakko, pikku sammakko!” Se oli sinitiainen, sammakon hyvä ystävä. ”Missä sinä olet?”, sirkutti tiainen. ”Täällä, suuren kannon juurella!”, huusi sammakko riemuissaan. Sammakko huitoi käsiään ja pomppi. Sinitiainen laskeutui kannolle ja sanoi: ”Tule mukaan, olen löytänyt meille uuden kodin.” ”Onko siellä turvallista?”, kysyi sammakko. ”Parempaa”, vastasi tiainen, ”karhu sanoi, että se on rauhoitusalue, jonne ihmiset eivät saa tulla kaatamaan metsää tai häiritsemään eläimiä.” ”Jippii”, sanoi sammakko, ”mennään sinne heti!”

Kun pieni sammakko ja tiainen saapuivat uuden kotinsa alueelle, oli siellä jo monia sammakon sisaruksia paikalla. Hirvet, ketut ja linnut olivat tulleet juomaan lammen rannalle. ”Ihanaa”, huusi sammakko tiaiselle, ”tuossa on sinulle kotikuusi ja tuossa on minulle käkkärämänty.” ”Täällä on vielä niin hiljaista ja rauhallista”, ihaili sinitiainen. ”Ja maista vettä, se on täydellistä”, sanoi sammakko ja hyppäsi kirkasvetiseen lampeen. Rehevät puut keinuivat tuulessa ja kärpäset pörräsivät alkukesän lämmössä. Pikkuinen sammakko ja sinitiainen katsoivat toisiaan ja alkoivat laulaa. Ja niin he aloittivat uuden onnellisen elämän sinilampea ympäröivässä metsässä.

Teksti: Riikka Laamanen