Perheterapeutti Saara Kinnunen

Yksinolo on myrkkyä lapselle

Lapsen henkinen hyvinvointi syntyy siitä, että lapsi saa oikeassa iässä sitä mitä hän tarvitsee. Jos vastasyntyneen kehitysvaihetta verrataan nisäkkäisiin, syntyy jokainen lapsi keskosena. Lapsen pitäisi olla lähes neljä vuotta kohdussa, ollakseen samalla viivalla muiden nisäkkäiden kanssa.

”Lapsen terveen kehityksen edellytys on symbioosi alle puolentoista vuoden ikäisenä äidin kanssa. Lapsen tarve kiintyä ja kiinnittyä on synnynnäinen. Lapsen ensimmäisessä ihmissuhteessa luodaan pohja luottamukselle ja omanarvontunteelle. Vastavuoroinen kiintymyssuhde on edellytys lapsen empatiakyvylle ja tottelemiselle”, kertoo sosiaalipsykologi ja perheterapeutti Saara Kinnunen.


Nähdyksi tulemisen kokemus on elämän paratiisi 

”Kun äiti varhaisessa vuorovaikutuksessa katsoo vauvaa, hymyilee, keinuttelee ja hyräilee, tekee hän yhteiskunnallisesti merkityksellisestä työtä”, sanoo Kinnunen. Kun äiti tunnistaa lapsen mielentilan, oppii lapsikin tunnistamaan omia tunteita. Lapsi tarvitsee pysyvät jäsennysraamit kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi. Lapselle on parasta, kun hänen maailmansa pysyy paikallaan.

Kasvatusmahdollisuudet alkavat sylissä

Kun lapsi saa olla keskipisteenä, pystyy hän myöhemmin olemaan yksi ryhmästä. Aikuisen tehtävä on auttaa lasta kasvamaan, ohjata ja käyttää valtaa. Lapsella on oikeus olla keskenkasvuinen, ymmärtämätön ja opetteleva. Totteleminen on edellytys itsensä hillitsemiselle. Lapsi kasvaa ja kehittyy vain vuorovaikutuksessa aikuisen kanssa. Lapsen persoonan ja tunne-elämän kasvun peili ovat omat vanhemmat.

Lapsi tarvitsee läsnä olevat vanhemmat 

Yksinolo on myrkkyä lapsuudelle. Se heikentää lapsen ja vanhemman emotionaalisia siteitä. Yksinolo aiheuttaa yksinäisyyden tunnetta, tyytymättömyyttä ja surullisuutta. Myös liika kavereiden kanssaolo aiheuttaa samoja oireita. Lapsen tärkeimmät ihmiset ovat omat vanhemmat.

Nuori tarvitsee vanhemmat
 

  • Joilla on odotuksia

  • Jotka ovat huolissaan

  • Jotka pettyvät kun nuori töppää

  • Jotka ilahtuvat nuoren onnistumisista

  • Jotka suuttuvat laiminlyönneistä

 

  • Jotka sanovat ei, kun nuori ei siihen itse pysty

  • Jotka uskaltavat

  • Jotka viitsivät

  • Jotka reagoivat – välittävät

 

Vanhemmat vastaavat 100 terapeuttia

”Harva katuu sitä, että tuli tehtyä liian vähän töitä elämässään. Monet katuvat sitä, että perheelle jäi liian vähän aikaa. Vain läsnä olo luo perheen. Vanhemman turvallinen käsi on sata kertaa arvokkaampi kuin hiiri, kaukosäädin tai kännykkä”, sanoo Kinnunen.

Tutkimusten mukaan lapsen henkisen hyvinvoinnin suurimmat uhkat ovat vanhempien työ ja parisuhde, raha, onnellisuus sekä sitoutumisen puute vanhemmuuteen ja vastuuseen.


”Parasta mitä lapselle voit antaa, on kiireetön,
 rauhallinen kotielämä ja vanhempien läsnäolo.”
 

- Arkkiatri Risto Pelkonen -


Teksti:
Saara Kinnusen luennon pohjalta kirjoittanut Riikka Laamanen

Takaisin