Blogit

Ajatuksia Ahvenanmaasta

4.7.2019 14:18:52

Vesaisten valtakunnallinen retki Ahvenanmaalle järjestettiin 25.-27.6.2019. Ensi kertaa Vesaisten valtakunnalliseen tapahtumaan osallistunut Marjut Lehtonen summaa retkeä seuraavasti:

blogikuva.png

Kellon lyödessä 23.00 ajaa linja-auto Kalajoen huoltoasemalle. On kaunis kesäilta ja minulla sekä kummitytölläni on muiden retkelle lähtijöiden kanssa edessämme retki, jota olemme jo pitkään odottaneet. Huomenna oltaisiin ekaa kertaa Ahvenanmaalla. Vielä viimeinen tarkistus: puhelin, lompakko ja passi, kaikki mukana. Ei muuta kuin matkaan!


Ajelemme yötä myöten linja-autolla kohti Turkua. Eihän se linja-autossa nukkuminen mukavinta ole, mutta reissufiiliksen siitä saa! Saatettiimpa jopa torkahtaa pariksi tunniksi. Aamun sarastaessa olimmekin jo Turussa. Laiva, jolla on tarkoitus lähteä kohti päämäärää on jo paikoillaan satamassa. Toiselle meistä laivamatka oli ensimmäinen kerta noin isossa paatissa. Kyllähän se vähän jännitti, kun laivan perässä katseltiin alati pienenevää Turkua. Nälkä kurni jo vatsassa, joten ei muuta kuin buffettiin ja massut täyteen. Laivan rantautuessa Maarianhaminaan saimme jo haistella Ahvenanmaalaista tuulta. Matka kuitenki jatkui linja-autolla vielä majoituspaikkaamme Eckeröön. Majoituimme neljän hengen mökeissä, joiden varustelu oli oikein hyvä. Matkaaminen painoi, joten päätimme illalla käydä aikaisin nukkumaan, jotta seuraavana päivänä jaksaisimme tutustua Ahvenanmaahan vielä paremmin.

Herätyskello herätti meidät aamulla ja kipaisimme aamupalalle, josta lähdimme suoraan tutkimaan leiritäalueemme aktiviteetteja. Kävimme polkuveneilemässä ja pelaamassa minigolfia. En valitettavasti siinä pelissä ollut mikään haka, mutta ihan kohtuullinen kuitenkin. Aamun toiminnan jälkeen linja-auto lähti kuljettamaan meitä kohti Ahvenanmaan nähtävyyksiä. Mukanamme meillä oli valloittavan hauska opas, joka osasi kertoa meille alueesta ja sen ainutlaatuisuudesta. Ensimmäisenä kävimme tutustumassa Bomarsundin linnoituksen raunioihin. Moni on varmaan kuullut laulettavan Oolannin sota -kappaletta. Kappale on täysin totta, sillä Krimin sodan aikaan Bomarsundin linna tuhoutui täysin. Seuraavaksi matkasimme Kastelholmin linnaan, jonka tarinat Ruotsin kuninkaista jäivät elävästi mieleen. Olimmehan paikassa, jossa kyseiset tapahtumat olivat oikeasti tapahtuneet. Kävimme tutustumassa myös Jomalan kirkkoon, joka oli hyvin samanlainen kuin meillä mantereellakin. Kirkko oli kooltaan kuitenkin aika pieni. Päivän päätteeksi pääsimme mereen uimaan ja saunomaan. Merivesi oli vielä vähän kylmää, mutta olimme yhdessä sopineet, että uimassa pitää reissun aikana käydä. 

Seuraavana aamuna pakkasimme tavaramme ja hyvästelimme leirintä-alueen. Pitkä kotimatka sai luvan alkaa. Ensin ehdimme kuitenkin vielä käydä ostoksilla Maarianhaminan keskustassa. Sieltä mukaamme tarttui matkamuistoja kotiin vietäväksi. Vielä paluumatka laivalla, jossa söimme jälleen buffetin. Laivalla oli mukavasti aktiviteetteja niin minulle kuin pienemmällekkin. Laiva kuljetti meidät takaisin Turkuun. Pitkä matka kohti Kalajokea tuntui kestävän ikuisuuden, aamulla neljän aikaan olimme kuitenkin turvallisesti Kalajoella, vielä lyhyt automatka Oulaisiin ja sitten nukkumaan. Vielä viimeisen kerran katsoin puhelimestani 4.56, kunnes laitoin puhelimen pois ja aloin nukkua. Huh, mikä reissu. Kannatti lähteä, koko matkan aikana minun ei ollut tarvinnut huolehtia mistään. Saimme keskittyä täysillä lomailuun ja uuteen paikkaan tutustumiseen! Minnehän seuraava retki mahtaakaan suunnata? Sitä jäämme odottamaan.

Marjut Lehtonen
ensikertalainen Vesaisten retkellä

eveliina leskela