Blogit


23.6.2023

Jo joutui armas aika

Vesaisten Keskusliiton varapuheenjohtaja kirjoittaa kesän alusta Vesaisten blogissa

Hiljattain oli koulujen kevätkirkkoja, päätöstilaisuuksia ja ammattiin valmistujaisia. Valkolakkeja aseteltiin päähän iloisesti ja tunnelmat olivat onnen täyttämiä. Suvivirttä veisattiin joka puolella maata. Suvivirsi – aina yhtä rakas ja tunteita herättävä. Onnea kaikille, jotka saavuttivat jonkin etapin elämänsä varrelta.

 

Koulujen päätyttyä monella alkoi odotettu kesäloma, osalla odotti kesätyöpaikka ja kesätyöt. Lapsuuden ja nuoruuden kesät säilyvät muistoissamme pitkään. Mielessä on kuinka auringon säteet lämmittävät ihoa kuumana kesäpäivänä ja se vapauden tunne, mikä liittyi aikatauluttomaan elämään.

 

Kesä on perheen yhteistä aikaa, jota on odotettu kovasti koko pitkältä tuntuvan talven ajan. Kesän aikana luodaan uusia muistoja.

 

Usein vanhemmilla alkaa loma vähän myöhemmin, kun koulut loppuvat. Toivon, että perheissä huomioidaan lasten ja nuorten tarpeet ja toiveet kesäloman osalta. Ne voivat olla hyvinkin yksinkertaisia. Arvokkain muisto voi olla yhteinen aika, mitä lapselle ja nuorelle annetaan. Yhdessäoloa, mökillä oloa, vierailu isovanhempien luona tai päiväkäynti huvipuistossa luovat jokainen arvokkaita muistoja.

 

Tänä päivänä hintojen nousu näkyy myös perheiden loman vietossa. Kaikki suunnitelmat eivät välttämättä toteudu kustannusten nousun myötä ja osa asioista jää vain haaveeksi. Pienet retket luontoon tai uimarannalle sekä kotona puuhastelu ovat tärkeitä yhdessäolon muotoja.

 

Hyvää kesää ja mukavia yhdessäolon hetkiä!

Anne-Maria Jaskari, Vesaisten Keskusliiton varapuheenjohtaja, Lapua