Blogit

Valokeilassa nyt: Savonrannan osasto

25.10.2018 13:57:08

Valoja ei sammuteta keneltäkään

28548427_2038122579785805_459636673_o.jpg

Helmikuussa 2018 Savonrannan osasto järjesti yhdessä piirin kanssa ulkoilutapahtuman laskettelurinteessä Savonrannalla. Punaisia poskia ja hymyileviä kasvoja Lekotinmäen päällä.

 

Saimaan äärellä sijaitseva Savonrannan kirkonkylä tarjoaa luontoa rakastavalle upeat puitteet; kivenheiton päästä löytyvät Koloveden kansallispuisto ja vehreä saaristoluonto. Itse taajaman halki virtaa vesireitti, jonka varrella kuohuvat kosket. Kulttuurihistoriallisesti katsottuna alueella on lukuisia kiinnostavia kohteita, kuten Kasööri Koposen talo ja Vuokalan mylly. Kirkonkylässä asukkaita on viitisensataa.

Savonrannan Vesaiset on Itä-Savon piiriin kuuluva osasto, joka on ollut toiminnassa jo vuodesta 1975 lähtien. Anne Käyhkö, osaston pitkäaikainen puheenjohtaja vuodesta 2001, kertoo osaston toiminnassa olevan tällä hetkellä aktiivisesti mukana kymmenkunta perhettä:

- Lähdetään perheiden toiveista käsin suunnittelemaan toimintaa. Vuosittain tehdään jokin isompi retki esimerkiksi kylpylään tai huvipuistoon. Lisäksi järjestetään ja ollaan mukana paikkakunnalla järjestettävissä tapahtumissa. Kaikki luontoon ja ulkoiluun liittyvä toiminta on tärkeää.

Moni tapahtuma ja tempaus voi Käyhkön mukaan olla jollakin tapaa ajankohtainen ja koko perhettä koskettava, kuten esimerkiksi turvallisuus:

- Yhtenä tärkeänä tekijänä osastomme toiminnassa on ollut liikenneturvallisuus. Kun aloitin puheenjohtajana, pidimme syksyhämärissä heijastintapahtuman, jonka toistimme viime syksynä uudelle sukupolvelle. Tässä näytimme konkreettisesti paikallaolijoille, miten heijastin ja ilman heijastinta olevat henkilöt näkyvät ammattiautoilijoille.

Muuttoliike on näkynyt Savonrannan kirkonkylässä ja asukasluku pienentynyt. Millaisena Käyhkö näkee Savonrannan osaston tulevaisuuden?

- Lapsiperheitä on. Täältäkin on kuitenkin matkaa esimerkiksi Savonlinnaan 50 kilometriä. Juuri tästä syystä paikallinen toiminta on niin tärkeää. Meillä valoja ei sammuteta keneltäkään.

Vesaisosastoja on yli 90 ympäri Suomen ja monien osastojen vahvuus ja voimavara piilee juuri vahvassa paikallisuudessa. Käyhkö innostuukin kuvailemaan myös muita vesaistoiminnalle ominaisia tekijöitä:

- Yhdessäolo ja sellainen vertaistuen antaminen perheeltä toiselle. Ylisukupolvisuus tottakai, että kaikenikäiset tekevät ja oppivat asioita yhdessä. Tietoja, taitojen ja luontosuhteen jakaminen, kaikki tämä on vesaistoiminnalle keskeistä.

 

Itä-Savon piiriin kuuluu yhteensä kolme osastoa: Savonranta, Enonkoski ja Savonlinnan. Piirin toiminnanjohtaja on Anne Herttuainen ja piirin puheenjohtajana toimii Anna-Mari Käyhkö.

 

DSC09277.JPG

Liikenneturvallisuus korostuu pimeään vuodenaikaan. Osaston ja piirin yhteiseen heijastintapahtumaan syksyllä 2017 osallistuivat niin vauvat kuin vaaritkin.

Hanna Merikanto