Liikunta

Liukasta Laskiaista 19.1.2012 - 26.2.2012

Laskiaista vietetään Suomessa seitsemän viikkoa ennen pääsiäistä. Laskiaissunnuntaista alkaa pääsiäisen odotus, mutta varsinaisesti laskiaista juhlitaan laskiaistiistaina, joka tänä vuonna osuu helmikuun 21. päivälle. Laskiainen on suomalaisten talvikarnevaali, jonka vietto on melko hillittyä jo ihan sääolosuhteiden vuoksi. Laskiaisen vietto on peräisin katoliselta keskiajalta, jolloin myös me...

Kädentaidot

Jäälyhty 16.1.2012 - 29.2.2012

Askartele ulos valoa tuomaan värikkäitä jäälyhtyjä tai tuikkulyhtyjä Jäälyhty Täytä suuri sanko tai kattila vedellä. Voit lisätä veden joukkoon väriä esim. punajuuresta tai vesiväreistä. Aseta se yöksi pakkaseen (tai pakastimeen). Kaada seuraavana päivänä jäätymätön vesi pois; jäljelle jää muutaman sentin paksuinen lyhty. Voit asettaa jäälyhdyn joko ylösalaisin kynttilän päälle, jolloi...

Kotityöt

Laskiaispullat 17.2.2012 - 22.2.2012

1. Leivo pehmeästä taikinasta isokokoisia pullia. Kohota hyvin, noin 20 minuuttia. Voitele kananmunalla ja paista 225-asteisen uunin keskiosassa noin 10 minuuttia. Anna pullien jäähtyä. 2. Leikkaa jäähtyneet pullat kahtia ja täytä ne kermavaahdolla ja hillolla tai mantelimassalla. Seulo pinnalle tomusokeria tai raesokeria.

Juhlat

Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivä 28.2. 21.2.2012 - 1.3.2012

Kalevala on ehtymätön inspiraation ja tutkiskelun kohde. Kalevala muodostui Elias Lönnrotin 12 tutkimusmatkan (1828 - 1844) tuloksena, jolloin hän kierteli ympäri Suomea, Karjalaa ja Eestiä. Matkoillaan hän keräsi kansanlauluja palmikoiden niistä kuvailevia runoja, joiden keskipisteinä ovat suomalaisen kansanperinteen ja mytologian sankarit: laulaja Väinämöinen, seppä Ilmarinen ja seikkaili...
<<<helmikuu 2012>>>
xmtktpls
5  12345
66789101112
713141516171819
820212223242526
9272829    
10       
Liity postituslistalle