Uutiset

Naurua ja kyyneleitä

20.9.2021

Vesaisten Keskusliiton syysvaltuuskunnan julkilausuma ja kokoustiedote.

Naurua ja kyyneleitä

Tunnetaidot ovat nykyihmiselle yhtä tärkeitä kuin mitkä tahansa elämäntaidot. Kun niitä harjoittelee jo lapsena, oppii ne hallitsemaan myös myöhemmin. Keskiössä on se, että osaa tunnistaa ja nimetä omia tunteitaan ja säädellä niitä sekä toimia niiden kanssa. Turvalliset kohtaamispaikat mahdollistavat tunteiden ilmaisun harjoittelemisen, koska on tärkeää osata tunnistaa ja nimetä positiivisten tunteiden lisäksi myös haastavat tunteet kuten pelko.

Ennen onnistuneen kasvatuksen mitta oli hyvä käytös, joka ei sallinut vahvoja tunteenpurkauksia. Nykyään kiinnitetään enemmän huomiota siihen, että tunteenpurkaukset johtuvat jostain taustalla olevasta tarpeesta kuten turvallisuuden kokemuksesta tai kohdatuksi ja rakastetuksi tulemisen tarpeesta. Tunteita ei tarvitse hävetä, vaan niiden tehtävä on tulla huomioiduksi. Rajojen asettaminen lapselle sekä tunteiden kohtaaminen ja sanoittaminen eivät sulje toisiaan pois.  

Käsittelemättömät tunteet saattavat ohjata ihmistä harkitsemattomiin pikaratkaisuihin. Tunnetaitoja harjoittelemalla lapsi oppii tunnistamaan ja säätelemään voimakkaita tunteita. Tunteet ohjaavat meitä myös päätöksenteossa ja ongelmanratkaisussa. Yhteiskuntakelpoisuuden uusi mitta voisi olla tunteitaan rakentavasti käsittelevä yksilö.

Tunnetaitoja oppii yhteisöissä, joissa kannustetaan olemaan omia itsejään. Turvallisessa yhteisössä on luontevaa tulla nähdyksi kaikkine tunteineen. Leireillä, retkillä ja kerhoissa, joissa ollaan pidempään yhdessä saman porukan kanssa, on vaikeampi piilotella omaa pahaa oloa. Yhdessä turvallisten aikuisten kanssa lapsi oppii näyttämään tunteitaan, tunnistamaan ja säätelemään niitä. Aikuisen tuella lapsi voi miettiä tunteen taustalla olevaan tarpeeseen rakentavaa ratkaisua.  

Muiden auttaminen ja välittäminen ovat vapaaehtoistyössä keskeisessä asemassa. Toisen ihmisen kohtaaminen ja kuunteleminen ovat auttamista ja välittämistä parhaimmillaan. Vapaaehtoiset tekevät lapsi- ja perhejärjestöissä työtä suurella sydämellä ja tämä näkyy myös toiminnassa mukana oleville lapsille. Toisinaan lapsen voikin olla helpompaa kertoa iloista ja huolista toiminnan lomassa.

Vesaiset vaatii, että kolmannen sektorin lapsi- ja perhetyötä tekevien toimintaedellytykset turvataan myös tulevaisuudessa. Mielestämme on tärkeää, että lapsilla on useita turvallisia paikkoja ja aikuisia, joiden puoleen kääntyä. 

 

Syysvaltuuskunnan päätöksiä

Vesaisten teema vuonna 2022 on autan ja välitän ja se kulkee mukana kaikessa tekemisessä koko vuoden ajan. Hallituksen jäsenistä äänestettiin ja valituiksi seuraavalle kolmivuotiskaudelle tulivat Minna Pellinen Kaakkois-Suomesta, Anne-Maria Jaskari Etelä-Pohjanmaalta ja Ira Toppinen Pohjois-Pohjanmaalta. Kahden vuoden hallituspaikalle valittiin Suvi Alakalhunmaa Helsingistä. Hallituksen varajäseniksi valittiin Pia Ahola Uudeltamaalta ja Liisa Varjola Kaakkois-Suomesta.

Syysvaltuuskunta täydensi myös valtuuskunnan jäsenten kokoonpanoa. Varsinais-Suomen kokousedustajaksi valittiin Sergei Kirpu ja Etelä-Pohjanmaan kokousedustajaksi Anne-Maria Jaskari. Kokouksessa palkittiin myös Vuoden Vesaiseksi valittu Hannu Palmu Uudeltamaalta. 

Kokous käytiin hybridinä ja sen yhteydessä järjestettiin myös Vesaispäivät -koulutustapahtuma sekä koko perheen viikonloppu. Paikalla oli reilu 40 osallistujaa ja etänä osallistui reilu 10 henkilöä. 

 

Vesaiset on koko perheen vapaa-ajan järjestö ja se tarjoaa yhteistä aikaa, elämyksiä ja muistoja koko perheelle, myös ylisukupolvisesti. Keskusliittoon kuuluu 16 piirijärjestöä ja noin 10 000 jäsentä. Vesaiset viettää 65-vuotisjuhlavuottaan vuonna 2021. 

 

 

Lisätietoja:

Aki Kontio, puheenjohtaja, p. 0400 928614
Katja Koivukoski, pääsihteeri, p. 040 5338160