Pääkirjoitus.
Artikkelit.
Vesaisissa tapahtuu.
Kolumni.
Arkisto.
Vesaisten kotisivut.

Pääkirjoitus

Lapsena kerran -kirjoituskilpailun parhaat palkittiin maaliskuun lopussa kevätvaltuuskunnan yhteydessä. Kilpailun voittaja Satu Grönroos kirjoittaa kolumnipaikalla vanhemman roolista rajojen asettajana. Lapsuutta on hyvä suojella, joskus se tarkoittaa sitä, ettei lapsi saakaan kaikkea haluamaansa heti.

Kilpailussa kolmanneksi tullut Maire Pyykkö taas kirjoittaa Artikkelit-osiossa lasten kuvataideopetuksesta. Pyykkö on itse lasitaiteilija, joka sen lisäksi opettaa taideaineita. Hän etsiskelee uusia pedagogisia tapoja piirtämiseen ja maalaamiseen.

Kunniamaininnan saanut Tellervo Sivula kertoo muistojen sikermän Pohjanmaalta. Ihastuttavat kotieläimet ja jännittävät Amerikan-sukulaiset täyttivät pikkutytön elämän Löyänkylässä.

Kaksiosaisessa artikkelissa ”Virtuaalisessa Esson baarissa pulistaan…” ja ”Miten siellä sitten pitäisi olla…” tarkastellaan Facebookin merkitystä internetissä. Sosiaaliset mediat ovat uudehko yhteisöllisyyden muoto verkossa. Osa ihmisistä kavahtaa Facebookia ja osa rakastuu siihen.

Verkkolehtemme sivuilla löytyy tietoa myös Koululaisten mielenterveys -hankkeesta, jota toteuttaa Suomen Mielenterveysseura, keskustan tavoiteohjelmasta lasten näkökulmasta ja suunnitelmista edistää lasten ja nuorten hyvinvointia lakimuutoksen myötä.

Tämän lisäksi järjestömme on jälleen ollut monessa mukana. Allianssi-risteily kokosi nuorisotoimialan tekijöitä yhteen. Risteilyväki vaihtoi kuulumisia, kokemuksia ja haisteli uusia tuulia. Uudenmaan Vesaiset keräsi leluja Viroon, Pieksämäen Vesaiset taas keräsi laskiaistapahtumallaan rahaa paikkakuntansa nuorisotyöhön. Ja tietenkin on myös hiihdetty, tehty lumiveistoksia ja pilkitty. Kevättalvesta on osattu nauttia täysin siemauksin.

Muistathan vielä, kun klikkaat pieniä kuvia, ne avautuvat suurina, jolloin pääset lukemaan myös kuvatekstit.

Heleää kevättä Verkkovesaisen kaikille lukijoille. Seuraava Verkkovesainen ilmestyy syyskuun lopussa.

Dana Rautelin