”Mielenterveys on uusiutuva voimavara. Sitä kerätään ja kulutetaan elämän aikana”, hankejohtaja Marjo Hannukkala Suomen Mielenterveysseurasta painotti alustuksensa alkajaisiksi...
Järjen niskalenkki taiteessa
Melkein jokainen ihminen oppii lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan. Mutta harvat osaavat piirtää ja maalata. Tämä on meidän kulttuurimme paradoksi. Voisiko tähän tulla muutos?
Keskustan tavoiteohjelma lasten näkökulmasta
Vesaisten ja Keskustanaisten yhteistyössä järjestetty yleisötilaisuus Helsingin Annantalossa keräsi viime torstaina reilut 50 osallistujaa. Paneelikeskustelussa oli aiheena keskustan tavoiteohjelma lasten ja lapsuuden näkökulmasta...
Laki lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämisestä
Pääministeri Matti Vanhasen II hallituksen politiikkariihen kannanotossa helmikuussa 2009 linjattiin, että lapsi- ja nuorisopolitiikan koordinaatiota tulee vahvistaa valtionhallinnossa ja kunnissa...
Virtuaalisessa Esson baarissa pulistaan jatkuvasti
Mistä sosiaalisissa medioissa oikein on kyse? Asiaa voi lähestyä helpommin, kun ymmärtää, että sosiaaliset mediat tai yhteisömediat ovat olleet olemassa niin kauan kuin ihmisiäkin on ollut maapallolla olemassa...
Miten siellä sitten pitäisi olla ja onko sinne kaikkien mentävä?
Jotta sosiaalisten medioiden, kuten Facebookin, suosiota ja ihmisten innostusta niiden käyttöön voisi jotenkin ymmärtää, tarvitaan koko ajatusmallin jäsentämistä uudelleen...