Nuorissa on tulevaisuus!

Ira Toppinen, Vesaisten Keskusliiton hallituksen jäsen

Sitran raportin mukaan moni nuori haluaisi olla enemmän mukana vaikuttamassa, mutta kokevat usein jäävänsä ulkopuolisiksi, eivätkä koe yhteiskunnallista osallistumista kutsuvana. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat alhainen äänestysaktiivisuus vaaleissa tai vähäinen kiinnostus asettua ehdokkaaksi.

Nuoria on kutsuttu mukaan päätöksentekoprosesseihin kuultavaksi ja oikeus osallistua on kirjattu useaan lakiin, mutta huomioidaanko heidän näkemyksensä aidosti? Ainakin omalla alueellani nuoret ovat kuitenkin kokeneet vähättelyä ja sivuuttamista, eikä heidän puheitaan aina oteta tosissaan.

YK:n raportin mukaan Suomessa asuvat maailman onnellisimmat aikuiset vuosi toisensa perään, mutta lasten ja nuorten osalta tutkimuksissa Suomi ei nouse edes kärkikymmenikköön. Jopa neljäsosa nuoristamme kärsii jostain mielenterveyden häiriöstä. Suomessa on vallalla yksinpärjäämisen kulttuuri, mutta nuorten heikentynyt mielenterveys on koko yhteiskuntaa koskeva ongelma. Sillä on pitkäkestoisia vaikutuksia mm. kouluttautumiseen ja työllistymiseen.

Kun julkisuudessa etsitään syitä ongelmalle, usein vedotaan liialliseen somen käyttöön. Olisi kuitenkin naivia ajatella, että asia hoidettaisiin kuntoon älypuhelimet kieltämällä. Vanhemmille sukupolville mielenterveysongelmat olivat tabu, nykypovelle ei. Jos mietitään epävakaata maailmaa, kuten ilmastokriisiä, sotia ja kasvavia elinkustannuksia – ei ole ihme, jos ahdistaa. Ahdistus voi johtaa masennukseen, mutta parhaimmillaan se saa toimimaan.

Meillä aikuisilla on suorastaan velvollisuus vaalia ja vahvistaa nuorten tulevaisuususkoa ja rakentaa huomista, johon he voivat ja haluavat uskoa. Yhtenä ratkaisuna näen nuorisojärjestöjen toimintaedellytysten vahvistamisen. Järjestöt voivat toimia nuorten kansalaistoiminnan mahdollistajana; estää ulkopuolisuuden kokemusta ja syrjäytymistä. Vesaiset tekevät tärkeää työtä lasten ja perheiden hyväksi, mutta sen lisäksi Vesaisten valtakunnallinen nuorisotoimikunta antaa mahdollisuuden osallistua yhteisten asioiden hoitamiseen. Ja on näin ollen edesauttamassa tulevaisuuden vaikuttajien ja päättäjien kehittymistä.

Scroll to Top