On ollut etuoikeus päästä työskentelemään lapsi- ja perhejärjestöön, jossa lapsi on tärkein. Viime viikon työntekijöiden koulutuspäivien jälkeen on tullut paljon asioita mieleeni. Monissa järjestöissä on ollut haasteellista saada mukaan järjestöihin vapaaehtoisia aikuisia ja nuoria, jotka olisivat aktiivisesti mukana toiminnassa. Maailma on muuttanut nettiin. Siellä viettävät aikaansa aikuiset, nuoret ja lapset. Se vie suuren osan meidän läsnäoloamme. Internet vähentää sekä aikaa vapaaehtoistyössä että muissakin harrastuksissa.
Perheiden haasteet tänä päivänä ovat aivan erilaisia kuin omassa nuoruudessani, jolloin ei ollut puhelimia joka talossa. Meillä ei ollut myöskään tietotekniikkaa käytettävissämme. Somekiusaaminen on hyvinkin yleistä lasten ja nuorten piirissä, mutta myös aikuisten keskuudessa. Ennen kiusaamisesta pääsi eroon helpommin lähtemällä tilanteesta pois ja jättämällä sen fyysisesti taakseen. Koti oli usein turvapaikka tai joku muu vastaava fyysinen paikka, missä ei ollut pahaa mieltä aiheuttavia henkilöitä. Nyt kiusaaminen on läsnä aina ja kaikkialla. Se tulee ovista ja ikkunoista sisään erilaisilta taajuuksilta. Jos haluaa olla kavereiden kanssa ja pysyä ajan hermolla, niin puhelin pysyy kädessä kuin liimattu. Puhelimen kautta tapahtuu huomattava osa sosiaalisesta kanssakäymisestä, niin hyvässä kuin pahassa.
Tähän pitäisi päästä puuttumaan. Me aikuisetkaan emme ole kovin hyvinä esimerkkeinä. Meidän pitäisi miettiä, mitä kirjoitamme ihan ajatuksen kanssa ja, miten sivallamme sanoillamme. Monesti kirjoitetaan ajattelematta seurauksia, joita oma toiminta saattaa tuoda tullessaan. Syyllistyn tähän toisinaan itsekin ja kadun jälkeenpäin. Miten lapsemme ja nuoremme voisivat ottaa etäisyyttä tuohon someiluun, jos emme itsekään sitä osaa? He ovat kyllä someilun puoleen paljon fiksumpia kuin me, mutta silti internetin maailma aiheuttaa monille tuskaa. Paha olo näkyy kouluissa ja kotona.
Meillä lapsi- ja perhejärjestöillä riittää tekemistä, jotta saisimme lapset ja nuoret vahvemmin mukaan oikeaan elämään, ulos harrastamaan ja olemaan läsnä. Vai onko tulevaisuus tässä nettimaailmassa? Korona-aika on siirtänyt meidänkin järjestömme toimintaa nettiin; on etäkerhoa, koulutusta ja paljon muuta toimintaa. Koulutkin pyörivät etänä. Miten voimme toimia tämänhetkisessä tilanteessa niin, että lapsemme eivät voisi pahoin eikä ruutuaika lisääntyisi entisestään. Ihmisinä tarvitsemme lämpöä ja läsnäoloa.
Näillä ajatuksilla kohti kesää. Mennään ulos ja nautitaan auringosta, luonnosta ja ystävistä. Laitetaan laitteet narikkaan ja pidetään somelomaa. Ollaan ystävällisiä ja huomioidaan toisiamme kohdaten, arvostaen ja kunnioittaen.
|