Karibu Tanzania-Tervetuloa Tansaniaan
Aina yhtä aurinkoinen Tansania otti taas kerran vastaan Suomesta saapuvat vapaaehtoiset kehitysyhteistyön tekijät. Ryhmämme koostui nyt neljästä henkilöstä, joita vastaanottamassa oli belgialainen arkkitehtimme ja neljä tansanialaista työtoveria. Suomen Setlementtiliitto oli ryhmämme taustavoima ja rahoitus projektiin tuli Ulkoministeriöltä. Huomioitavaa on, että me vapaaehtoiset saamme työtämme vastaan leiriateriat ja maan sisäiset kuljetukset työkohteeseen kaiken muun me kustannamme itse. Suurin kustannuserä muodostuu lennoista ja vapaa-ajan vietosta.
Saavuttuamme pääkaupunki Dar Es Salaamista Morogoron kaupunkiin tunne oli kuin kotiin olisi tullut, olihan tämä itselleni jo kuudes työleiri vuosien mittaan. Vuoden poissaolon jälkeen havaitsin kuitenkin muutoksia ympäristössä tuntui ikään kuin kaupunki olisi kasvanut sisään päin, entinen väljyys oli muuttunut eräänlaiseksi ahtaudeksi. Jambo-tervehdykset kaikuivat kuitenkin entiseen tapaan paikallisia kohdatessa.
Parin päivän pysähdyksen jälkeen matkamme jatkui kohti Uluguru-vuorten huippuja ja Tandarin kylää. Mukaan olimme hankkineet kuorma-autolavallisen rakennus- ja muonitusmateriaalia. Matka vuorille sujui tällä kerralla lähes kommelluksitta. Vain kerran Jeeppimme juuttui jyrkkään ylämäkeen ja meidän oli neuvottava vuoristoteihin tottumatonta kuljettajaamme kytkemään neliveto päälle. Raikas vuoristoilma oli meitä vastassa samoin myös aktiiviset kyläläiset, joilta saimme kantoapua tavaroidemme siirtämiseen. Aivan perillehän emme noilla vuoristoteillä juurikaan pääse, loppumatkat ovat yleensä kivisiä polkuja. Tottuneesti pystytimme teltat ja pimeän tullen kömmimme makuupusseihimme kuuntelemaan yön ääniä – kaskaita, lintuja, tuulen suhinaa ja solisevaa puroa.
Aamun viileys karisti unet nopeasti silmistä. Yöllinen lämpötila on noin +13 celsiusastetta. Nopeasti se kuitenkin auringon myötä kohoaa lähelle + 30 astetta.
Työnkuvamme oli nyt hieman aiemmasta poikkeava, koulurakennuksen kunnostuksesta kuitenkin oli kyse. Ensi töiksemme kaadoimme rakennuksesta ne vähäiset seinät, joita oli jäljellä, totaalisesti maahan. Sen jälkeen aloitimme aivan alusta perustuksien muokkaamisen. Meillä vapaaehtoisilla oli työtovereina tansanialaisia ammattimiehiä. Vakio on aina kaksi muuraria, kaksi kirvesmiestä ja kaksi mamaa, jotka valmistavat leiriateriat. Nämä ammattimiehet "fundit" saavat normaalin päiväpalkan työstään. Sikäläinen päiväpalkka on noin 4-5 euroa. Palkanmaksu tapahtuu viikonloppuisin.
Rakennuksen perustan valu vaati pitkän kuivumisajan, jonka ajaksi me kolme naisleiriläistä suunnittelimme muunlaista toimintaa. Olimme varanneet mukaan materiaalia jo kotimaasta lähtiessämme. Opetimme koululaisille ensiaputaitoja ja ompelua. Oppitunneilla jaoimme Suomi-tietoutta käyttäen englanninkieltä opetuskielenä. Hiukan swahilia opiskelleena sain myös panna kielitaitoni koetukselle. Esikoululaisille järjestimme liikunta-,ja askartelutuokioita. Minua ilahdutti suuresti rehtorin pyyntö antaa ohjausta koulun esiopettajalle. Esiopetus vuoriston kouluissa on vielä lapsenkengissään. Rehtori tunsi taustani lastentarhanopettajana, joten ymmärsin hänen pyyntönsä. Se olikin uusi aluevaltaus leireilläni. Aika kului mukavasti ko puuhissa. Täytyy kyllä myöntää, että nelikymmenpäisen esikouluryhmän hallitseminen ei käynyt aivan niin kuin "Strömsössä". Nuo pikkuiset kun eivät vielä englannin kielestä muuta ymmärtäneet kuin "Gudi morning" elekielellä ja nopeudella oli selvittävä.
Viikonloppuvapailla laskeuduimme alas vuorilta takaisin Morogoroon tapaamaan paikallisia ystäviämme vuosien varrelta ja teimme jo perinteeksi muodostuneen yön yli vierailun Mikumin kansallispuistoon, missä aamuvarhaisesta iltahämärään teimme safari-ajoja katsellen silmästä silmään monia savannin villieläimiä.
Jäähyväisjuhlat koulurinteellä kokosi yhteen meidät leiriläiset, opettajat, koululaiset, jopa kyläläisiä ison joukon. Saimme vieraaksi rumpu-,ja tanssiryhmän, joiden esityksen jälkeen me kaikki yhdessä täytimme pelikentän ja vietimme riemukkaat leirin päättäjäiset yhdessä tanssien ja laulaen.
Kwaheri-näkemiin -toivotusten saattelemana suunnistimme lomalle Udzungwan kansallispuistoon, missä teimme todella hikisen vaelluksen ylös vuorenhuipun vesiputouksille. Rankka nousu kannatti, sillä ylhäältä avautuivat silmiä hivelevän kauniit maisemat lainehtivine sokeriruoko-,ja riisiviljelmineen. Puistossa kohtasimme kämmenen kokoisia värikkäitä perhosia ja harvinaisia apinalajeja. Kuukauden kestäneen reissun rasitukset levättiin pois Kipepeon rantahiekalla turkoosinsinistä Intian valtamerta ihastellen.
Tulevaisuus leirien suhteen on nyt katkolla-minkälaisia päätöksiä hallituksemme tulee tekemään kehitysyhteistyön määrärahojen suhteen jää nähtäväksi.
Kokemistani leireistä olen kiitollinen ja voin myös rehellisesti sanoa, että tansanialainen vastapuoli on ollut enemmän kuin kiitollinen, niin iso apu on meidän työpanoksemme heille ollut. On ollut suurenmoista päästä tutustumaan uuteen erilaiseen kulttuuriin ja saada elinikäisiä ystäviä niin paikallisista kuin työleiriläisistäkin. Me olemme olleet yksi suuri perhe. "Tie Tansaniaan" ei unohdu, tulen jakamaan kokemuksiani jatkossakin niin Vesaisille kuin myös muille järjestöille ja etenkin koululaisille, jotka kaikki saavatkin aimo annoksen positiivista kansainvälisyyskasvatusta järjestämieni tilaisuuksien kautta.
Tiellä Tansaniassa kulki Seija Saarikoski-Silvola, Maskun Vesaisten puheenjohtaja.
Kuva 1. Lapset pujottelevat vuorenrinteellä helminauhoja koulupäivän päätyttyä. Taustalla Tandarin koulun alue.
Kuva 2. Alkuasetelma - rapautuneet seinät.
Kuva 3.Värikäs tori.
Kuva 4. Tämän kuvan Seija sai kuukausi lähtönsä jälkeen, kyläläiset olivat saaneet jo seinät valmiiksi ja kattotuolitkin ovat paikallaan, eli hyvin oli työ edennyt paikallisin voimin vapaaehtoisten Suomeen paluun jälkeen.