Vesaisten Keskusliiton hallitus myönsi Vuoden Vesainen 2015 – kunnianosoituksen Eija Katilalle. Taipaluksessa asuva Katila toimii nykyään Alavuden vesaisosaston sihteerinä ja Etelä-Pohjanmaan piirin hallituksen jäsenenä.
Vesaisjärjestössä Eijalla on nuoresta iästä huolimatta pitkä historia; hän on ollut mukana toiminnassa jo yli kaksikymmentä vuotta. Etelä-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja Anne-Maria Jaskari sekä toiminnanjohtaja Jaana Kyttä perustelevat Eija Katilan valintaa seuraavasti: ”Eija on ollut Vesaisissa mukana aivan pienestä tytöstä lähtien. Hän on ehtinyt käydä monilla leireillä aluksi pienenä tyttönä, nykyään ohjaajana tai kaitsijan roolissa. Piirin toiminnassa Eija on todellinen tehopakkaus. Eija ottaa mielellään tehtäviä hoitaakseen ja tekeekin hommansa mallikkaasti. Eijalla on myös paljon hyviä ideoita ja hän tuo aina eriävätkin mielipiteensä rohkeasti esille. Piirien tapahtumissa Eijalla tuntuu olevan aina uusi lainalapsi mukana. Lastenohjaajan hän tulee erinomaisesti toimeen lasten kanssa ja näkee hetket, jolloin tarvitaan erityistä tukea.
Vesaistoiminta on tullut Eijalle tutuksi myös kerhonohjaajan roolissa. Hän on käynyt Vesaisten kerhonohjaajakoulutuksen ja ohjannut kerhoja useamman vuoden. Tällä hetkellä Eijan osaaminen ja energia suuntautuvat piirin toiminnan ja tapahtumien ideointiin sekä toteutukseen. Vuoden 2014 aikana Eija on osallistunut jokaiseen piirin tapahtumaan: askarteluohjaajana, apukäsinä, suunnittelijana, lavapaimenena, keittiöapulaisen, pyyteettömänä tekijänä! Eijalla riittää energiaa, ideoita ja halua järjestön kehittämiseen toiminnan tasolla. Pikkuvesaiset, mukavien hetkien järjestäminen lapsille ja heidän etujensa vartiointi ovat Eijalle sydämen asia. Hän toimii tiedolla, taidolla ja tunteella!”
Eija Katilaa Vuoden Vesaiseksi esitti Etelä-Pohjanmaan piiri.
Kuvassa Eija Katila ja tonttutytöt