Uutiset

Kansainvälinen leiri Liettuassa

2.2.2015

Joulukuussa 2014 kolme vesaista osallistui “Youth exchanges for rural youth” kansainväliseen koulutukseen Liettuassa.

Ryhmäkuva, jossa 28 ihmistä.

Pääsimme joulukuun alussa Utajärven Vesaisten kautta Erasmus+ rahoittamalle kansainväliselle leirille Liettuaan. Erasmus+on Euroopan Unionin koulutus-, nuoriso- ja urheiluohjelma, joka rahoittaa näillä toimialoilla tehtävää eurooppalaista yhteistyötä. Me olimme Liettuassa oppimassa kuinka voisimme itse järjestää eurooppalaisen nuorisovaihdon ja kuinka voisimme hakea sille rahoitusta Erasmus+ -ohjelmalta.


Leiri järjestettiin Daugirdiskesissä, noin viidenkymmenen kilometrin päässä Liettuan pääkaupungista Vilnasta. Osanottajia leirillä oli noin 30 ja osallistujat olivat kotoisin Suomen ja Liettuan lisäksi niin Puolasta, Latviasta, Ukrainasta, Moldovasta kuin Georgiastakin.

 

Kymmenen päivän aikana ehdimme tehdä ja kokea paljon. Päivät olivat pitkiä, ohjelma alkoi kymmeneltä ja loppui seitsemältä illalla. Muutaman ensimmäisen päivän käytimme tutustumiseen ja ryhmäytymiseen, mutta sen jälkeen alkoi ahkera oppiminen siitä kuinka nuorisovaihto tulisi järjestää. Mietimme ryhmissä mitä nuorisovaihto oikeastaan tarkoittaa jonka jälkeen aloimme pohtia mitä ongelmakohtia jokaisen omalla paikkakunnalla nuorten keskuudessa on. Näiden pohdintojen perustalta lähdimme suunnittelemaan, minkälaisen vaihdon voisimme ehkä tulevaisuudessa järjestää. Aiheina oli mm. nuorisovaihto nuorten elämäntapojen parantamiseksi, nuorisovaihto nuorten historian tietämyksen parantamiseksi sekä nuorisovaihto nuorten liikennetottumusten muuttamiseksi.


Kun olimme saaneet rajattua aiheemme, päättäneet minkä ikäisille ja maalaisille se mahdollisesti järjestettäisiin sekä tehneet alustavan ohjelman, pääsimme leirin haastavimpaan osuuteen: vaihdon rahoituksenhakulomakkeiden täyttämiseen. Lopulta, hakemuksien ollessa valmiita, oli tiedossa opiskelun viimeinen etappi. Odotimme paikalle saapuvaksi luvattuja eksperttejä, jotka tarkistaisivat hakemuksemme ja kommentoisivat olisiko vaihto järkevää oikeasti järjestää. Yllätys oli suuri, kun ketään ei saapunutkaan paikalle, vaan me itse olimme ”eksperttejä” ja saimme tehtäväksi arvioida toistemme hakemukset. Kaikki suunnitelmat olivat hyviä ja kehityskelpoisia jatkosuunnitelmia varten.

 

Pitkien päivien jälkeen meillä oli myös joka ilta erilaisia iltaohjelmia. Muutaman illan käytimme tutustuen toistemme kulttuureihin niin tanssiesitysten, tietovisojen, videoiden kuin maistiaistenkin muodossa. Saunoimme myös liettualaisessa saunassa, jossa normaali lämpötila oli 120 astetta.  Teimme myös vierailuja viereiseen kylään Trakaihin, jossa ihastelimme linnoja ja söimme liettualaista perinneruokaa kibinaita. Kibinai on eräänlainen piiras, jossa on perinteisesti sisällä lampaanlihaa. Vietimme myös päivän Vilnassa vanhaan kaupunkiin tutustuen sekä tuliaisia ostaen.


Parasta matkassa kuitenkin oli se, mikä yleensäkin uusia ihmisiä tavattaessa: uudet tuttavat ja ystävät eri puolilta maailmaa.

 

Kirjoittajat: Jenna Huovinen ja Hanna Huumarsalo