Vuoden Vesainen 2016 - kunniamaininta on myönnetty Nina Kokkoselle Keski-Pohjanmaalle. Kannuksessa asuva Kokkonen on 42-vuotias seitsemän lapsen äiti ja ammatiltaan esiopettaja.
Nina on aloittanut Vesaistoimijana Kannuksen Vesaisissa vuonna 2004, ensin hallituksen jäsenenä ja sittemmin sihteerinä vuodesta 2007 alkaen. Keski-Pohjanmaan piirin hallituksen aktiivisena jäsenenä hän on toiminut vuodesta 2012 lähtien.
Vesaisten Keski-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja Maisa Väätäjä ja toiminnanjohtaja Elina Toivonen kuvailevat Nina Kokkosta seuraavasti: "Sosiaalisen luonteensa ansiosta Nina on loistava verkostoituja ja yhteistyökykyinen persoona. Hän todellakin saa kaiken ikäiset ihmiset liikkeelle ja hänen kanssaan on helppo tehdä yhteistyötä. Ninan oma perhe on tuttu näky kaikilla Vesaisten reissuilla ja leireillä. Hänen elämänmyönteinen ja innostava asenne on esimerkkinä meille muillekin lapsiperheiden parissa toimiville Vesaisille. Nina muistuttaa, että töitä on tehty yhdessä."
Väätäjä ja Toivonen muistuttavat myös, että Nina on ollut erittäin taitava järjestämään koko perheen retkiä ympäri Suomea. Lisäksi Kokkonen on ollut organisoimassa ja kehittämässä muun muassa Kannuksen leikkikenttätoimintaa. Tätä perheille maksutonta toimintaa on järjestetty Ninan johdolla vuodesta 2007 lähtien. Leikkikenttätoiminta on tarkoitettu 3-10–vuotiaille lapsille. Leikkikentillä kannuslaiset nuoret ohjaavat leikkejä ja pelejä, askartelua yms. ulko- ja sisätoimintaa lapsille aikuisten vesaistoimijoiden toimiessa vastuuhenkilöinä. Yhteistyökumppaneina leikkikenttätoiminnassa ovat olleet Kannuksen kaupunki, Kannuksen osuuspankki sekä Kannuksen keskustan paikallisosasto. Yhteistyökumppaneiden tuen ansioista on voitu tarjota paikallisille nuorille kesätöitä ja samalla perheille maksuton lastenhoitopaikka. Osallistujia kesäisessä leikkikenttätoiminnassa on ollut päivätasolla noin 8-28 lasta ja kesässä yhteensä noin 340 lasta.
Vesaisten Keski-Pohjanmaan piiri esitti Nina Kokkosta Vuoden Vesaiseksi. Onnittelut Ninalle!
