Huomasin mainittuna kesänä ollessani 12-vuotias Ilkka-lehdessä ilmoituksen Vesaiset-järjestön kesäleiristä Orismalan Orisbergissä. Tarkempaa ajankohtaa en muista, mutta leiri järjestettiin kuitenkin koulujen lomien aikana. Sinne siis pitäisi päästä. Muistaakseni äitini, aikani leirille manguttuani, sitten soitti kotikylämme Karstaperän Aulis Joensuun K-kaupasta – jossa taisi olla kylän ainoa puhelin – henkilölle, jolle piti ilmoittautua. Kotipitäjässä Alajärvellä ei muistini mukaan vielä ollut Vesaisten osastoa, joten nykytermeillä ilmaistuna lähdin matkaan ”villillä kortilla” ohjeen mukainen leirivarustus mukana.
Me vesaiset majoituimme puolijoukkuetelttoihin. Päivät kuluivat joutuin, enkä kyllä enää muista ohjelmasta paljoakaan.
Aamulla aikaiseen jo ennen kukonlaulun piti olla Kuoleman kylällä (nyk. Uusikylä) Vaasantien varressa odottamassa Kyyjärvi-Vaasa linja-autoa. Pois piti jäädä jossain Ylistaron paikkeilla, josta saisin leirin toimihenkilöiden autossa kyydin Orisbergiin. Saavuttuani päätepysäkille, taisi olla joku kahvila siinä, alettiin keskustella mihin Vesaisten osastoon kuuluisin. Johonkin minut otettiin, en kyllä muista mihinkä osastoon, saattoi olla joku sikäläinen. Mutta muotoseikat saatiin tällä menettelyllä kuntoon.
Mutkaisia teitä ajettiin sinne Björkenheim-suvun omistaman Orisbergin kartanon maille, jossa ”leiri” sijaitsi. Me vesaiset majoituimme puolijoukkuetelttoihin. Päivät kuluivat joutuin, enkä kyllä enää muista ohjelmasta paljoakaan. Aatetta ja liikuntaa oli. Muistan eräänä yönä olleen niin kylmä, että nukuimme selät vastakkain pareittain molempien osapuolien huopien alla. Tällä keinolla pysyimme juuri ja juuri jotenkin lämpimänä. Konstia olin kotikylillä kavereiden kanssa yökalassa ollessamme käyttänyt ennenkin. Aamulla herätessä oli ruoho vielä vähän kuurassa. Muistelen leirin vetäjien kyselleen tarkenemisesta. En muista kenenkään sairastuneen.
Leiriläisiä oli vähän sieltä ja täältä. Kauimmaiset osallistujat olivat etelän rintamailta ja peräti Inkeroisista asti. Nämä olivat aika tietäväisiä ja koppavan oloisia, ainakin silloin siltä tuntui. Myös paikallisen kyläyhteisön lapsia oli leirillä. Heidän puhumansa ” Etelä-Pohojanmaan” murre oli aivan erilaista kuin kotikylälläni Alajärvellä, joka murteensa puolesta kuuluu ns. savolaiskiilan alueelle. Mutta ei se haitannut ja mukavaa oli.
Leirin lähellä oli myös iso lähde, josta sai hakea juomavettä. Lähteellä sattui pieni episodi, josta ei sen enempää. Lähde oli ilmeisen tärkeä paikkakunnan lapsille ja lähitalojen asukkaille.
Kyllä riitti maalaispojalla ihmettelemistä.
Leiripaikan vieressä oli Orisbergin järvi, alkuperältään tekojärvi ja Orisbergin kartanon tarpeisiin rakennettu. Siinä kävimme peseytymässä ja uimassa. Mieleen on jäänyt järven epätasainen pohja kuoppineen. Kävellessä vyötäisiä myöten syvässä vedessä saattoi äkkiä mennä uppeluksiin kun sattui kuoppa kohdalle.
Kävimme myös katsomassa Orisbergin kartanon ruukkia tai vastaava tuotantolaitosta, joka oli silloin museona. Kaikki työvälineet olivat omilla paikoillaan. Kyllä riitti maalaispojalla ihmettelemistä. ”Kartanomuseota” esitteli nainen, lienee ollut kartanon omistajia. Näin monen vuosikymmenen jälkeen ei millään enää muista kaikkia yksityiskohtia.
Kaikki päättyy aikanaan, niin myös leiri. Minut vietiin samalla kyydillä sinne samaan paikkaan, johon Kalle Hämeenniemen linjuri oli tullessa jättänyt. Muitakin lapsia kuljetettiin samalla henkilöautolla samaan paikkaan jatkoyhteyttä odottamaan. Taisi siinä kahvilan yhteydessä olla joku Matkahuollon toimipiste!
Keijo Koivisto, entinen Vesainen, Vihtavuori Laukaa