Kaikenikäiset otettava huomioon lasten ja perheiden ajanvietossa

Vesaisten Keskusliitto ry
Valtuuskunnan syyskokous 19.-20.9.2026
Alkio-opisto, Korpilahti, Jyväskylä

JULKILAUSUMA JA KOKOUSTIEDOTE

Lasten leikkipaikkojen, perheille ja nuorille suunnattujen tapahtumien ja lasten harrastusten yhteydessä tulee huomioida myös aikuisten viihtyminen, kannustaa valtakunnallinen perhe- ja nuorisojärjestö Vesaiset.

Suomessa on liian vähän koko perheen kiinnostuksia yhdistäviä paikkoja ja tilaisuuksia. Monissa muissa maissa myös vanhempien ja isovanhempien viihtymiseen panostetaan lasten ja nuorten tapahtumien yhteydessä. Esimerkiksi Saksassa lasten ulkoleikkipaikoilla on usein kahvila. Suomessa ulkokuntosalien ja piknikpöytien sijoittaminen lasten leikkipaikkojen yhteyteen on askel oikeaan suuntaan.

Lasten, nuorten ja aikuisten tekemisen lokeroimisen lopettaminen lisää sosiaaliseen kanssakäymiseen perustuvaa hyvinvointia.

Kaikenikäisten yhdessä viettämä aika, aito läsnäolo ja yhteinen tekeminen rikastuttavat kaikkien elämää.

Tie perheiden hyvään yhdessäoloon kulkee myös aikuisten toiveiden huomioimisen kautta, kannustaa 70-vuotisjuhlavuottaan viettävä Vesaiset. Perhe on parasta viihdettä.


Vesaisten Keskusliiton hallitus täydentyi uusilla jäsenillä ja Nuorisotoimikunta kokoontui syyskokouksen yhteydessä


70-vuotisjuhlavuottaan viettävä Vesaisten Keskusliitto kokoontui valtuuskunnan syyskokoukseen Alkio-opistolle, Korpilahdella. Paikalla oli lähes viisikymmentä järjestömme päättäjää ympäri Suomen. Valtuuskunta käyttää ylintä päätösvaltaa kolmen vuoden välein pidettävän liittokokouksen välissä.

Valtuuskunnan syyskokouksessa tehtiin henkilövalintoja Vesaisten Keskusliiton hallitukseen. Hallituksen varsinaisiksi jäseniksi valittiin Antti Heikkinen Ristijärveltä, Marjo Kuuranvaara Helsingistä ja Ulriikka Paaso-Rantala Lahdesta. Varajäseneksi valittiin Satu Jalvanti-Hannikainen Savonlinnasta. Valittujen 3-vuotinen toimikausi alkaa vuoden 2027 alusta. Hallitusta täydennetään vuosittain.  

Nuorisotoimikunta suunnitteli tapaamisen yhteydessä tulevaa nuorisolähtöistä toimintaa Vesaisissa. Valtakunnallisen nuorisotoimikunnan panos koko järjestön kehittämiseen on merkityksellistä.


Vesaiset on valtakunnallinen nuorisojärjestö, joka toimii lasten, nuorten ja perheiden hyväksi. Tarjoamme toiminnan kautta yhteistä aikaa, elämyksiä ja muistoja koko perheelle ympäri Suomen, myös ylisukupolvisesti. Toimimme valtakunnallisesti 17 maakunnan alueella, 14 piirin ja 10 000 jäsenen voimin.


Lisätietoja:
Kristiina Ruuskanen, puheenjohtaja, p. 050 5212806
Jaana Säkkinen, varapuheenjohtaja, p. 040 5656161
Anne-Maria Jaskari, varapuheenjohtaja, p. 0500 927123
Katja Koivukoski, pääsihteeri, p. 040 5338160

Scroll to Top